Hallitus |
§ 9 |
24.01.2012 |
SOPIMUS BASTUKÄRRIN UUDEN TYÖPAIKKA-ALUEEN JOUKKOLIIKENNEYHTEYKSIEN RAHOITUKSESTA INEX PARTNERS OY:N KANSSA
18/07/71/710/2012
hall § 9
Esittelijä
Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi
Valmistelija
Osaston johtaja Reijo Mäkinen, p. 4766 4230, ryhmäpäällikkö Kimmo Sinisalo, p. 4766 4248
Sipoon uudelle Bastukärrin työpaikka-alueelle on rakennettu S-ryhmän logistiikkakeskus, jonka toiminta alkaa keväällä 2012. Alueella ei ole tällä hetkellä lainkaan työpaikkoja tai asutusta eikä näin ollen myöskään joukkoliikenneyhteyksiä.
Inex Partners Oy on esittänyt HSL:lle ja Sipoon kunnalle toiveensa logistiikkakeskuksen työntekijöitä palvelevien joukkoliikenneyhteyksien käynnistämisestä ja ilmaissut halukkuutensa osallistua muutoksista aiheutuviin kustannuksiin siltä osin kuin logistiikkakeskusta palvelevan joukkoliikenteen lisäkustannuksia ei voida kattaa liikenteestä saaduilla lipputuloilla.
Logistiikkakeskuksen työvuoroja palvelevat yhteydet Helsinkiin ja Keravalle on tarkoitus toteuttaa kesäliikenteen 2012 alusta alkaen pääasiassa seutulinjan 738 reittimuutoksilla ja lisälähdöillä. Näistä muutoksista aiheutuva lisäkustannus sopimuskaudella kesäliikenteen 2013 loppuun olisi noin 240 000 euroa (+alv).
Ehdotetulla sopimuksella Inex Partners takaisi HSL:lle tulot, jotka kattaisivat noin puolet joukkoliikenneyhteyksien lisäkustannuksista. Mikäli Bastukärrin matkustajamäärä jää alle tavoitetason, Inex Partners maksaa HSL:lle sopimuskaudella alijäämäkorvausta yhteensä enintään 120 000 euroa (+alv). Tavoitetaso on asetettu siten, että uusilta matkustajilta saatava lipputulo kattaisi noin 50 % liikenteen lisäkustannuksista, eli kannattavuus vastaisi HSL:n järjestämän joukkoliikenteen keskiarvoa.
Tämä olisi ensimmäinen HSL:n ja yksityisen yrityksen välillä tehty sopimus joukkoliikennepalvelun rahoitusyhteistyöstä. Sopimusmalli mahdollistaa joukkoliikenneyhteyksien käynnistämisen uudelle työpaikka-alueelle etupainotteisesti, mikä parantaa joukkoliikenteen kilpailukykyä. Jos uuden alueen työpaikkoihin hakeutuisi aluksi vain autoilevia työntekijöitä, edellytykset joukkoliikenteen järjestämiselle olisivat jatkossakin huonot. Hallitukselle esitetään lisäksi, että hallitus oikeuttaa toimitusjohtajan tai hänen määräämänsä tekemään jatkossa vastaavanlaiset sopimukset vastaavin periaattein.
Sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa enintään kahdella vuodella molempien osapuolten suostumuksella. Tarve lisärahoituksen jatkolle määräytyy matkustuksen ja Bastukärrin alueen maankäytön kehityksen perusteella.
Ehdotus (SR)
Hallitus päättää
a) |
hyväksyä tulotakuuperiaatteen tiettyä yksittäistä kohdetta palvelevien joukkoliikennemuutosten aiheuttaman alijäämäkustannuksen jakamisessa HSL:n ja lisäpalvelusta hyötyvän yrityksen välillä
|
b) |
oikeuttaa toimitusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Inex Partners Oy:n kanssa ja tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä teknisiä tarkistuksia
|
c) |
hyväksyä liitteenä olevan sopimusluonnoksen mukaiset periaatteet jatkossa noudatettavaksi HSL:n ja yrityksen välillä sovittavassa joukkoliikennepalvelujen rahoitusyhteistyössä
|
d) |
oikeuttaa toimitusjohtajan tai hänen määräämänsä tekemään ja allekirjoittamaan yritysten kanssa tehtävät sopimukset joukkoliikennepalvelujen rahoitusyhteistyöstä jatkossa |
Päätös
Hallitus päätti hyväksyä ehdotuksen.
Liite
Sopimus joukkoliikenteen lisäkustannusten rahoituksesta Bastukärrin työpaikka-alueella